Skip to main content

Honkarakenne mökit – tietoa, kokemuksia ja hinnat

Honkarakenne Oyj on nykyisin pörssiyhtiö, joka tunnetaan myös nimellä Honka. Honkarakenne on perustettu Lieksan Hattuvaarassa Honkatuote -nimellä 1958. Yrityksen perusti tuolloin Saarelaisten perheen viisi veljestä ja kyseinen yritys toimikin suomalaisen hirsimökkirakentamisen edelläkävijöinä, sillä heidän liikeideansa oli tarjota teollista valmistusta.

Pörssiyhtiön toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2015 lähtien alkuperäiseen perustajasukuun kuuluva Marko Saarelainen. Yhtiö on ollut pörssissä vuodesta 1987 ja sen suurin omistaja on Arimo ja Kristo Ristolan omistava AKR Invest Oy.

Honkarakenteen historia on ollut vauhdikas, sillä vuonna 1967 myynti eriytettiin Honkarakenne Oy -yhtiöön, jonka myötä Saarelaiset menettivät määräysvaltansa Honkatuote Oy:ssä. Tuo määräysvalta saatiin kuitenkin takaisin -72 jolloin yhtiöt yhdistettiin nykyiseksi Honkarakenne Oy:ksi.

Erityisen vauhdikasta yrityksen kasvu oli 1970 -luvulta jolloin koko liiketoiminta 25-kertaistui. Nyt kuitenkin vuosituhannen vaihteen jälkeen liikevaihto on tasaantunut. Honkarakenteen kannalta merkittävää on kuitenkin yrityksen kansainvälistyminen ja sen liikevaihdosta on parhaimmillaan tullut kaksi-kolmasosaa ulkomailta. Honkarakenne on toimittanut vuosien varrella 50 eri maahan yli 85 000 hiristaloa.




Honkarakenne mökkipaketit ja mökkien hinnat

Honkarakenne toimittaa hirsirakenteiset puutalot, hirsimökit ja saunat, mutta myös omakotitalot, lomakodit ja hirsihuvilat. Näistä mökkipaketit toimitetaan muuttovalmiina, sääsuojaan tai avaimet käteen -pakettitoimituksena.

Jotain Honkarakenteen kokonaisuudesta kertonee se, että valikoimasta löytyy jo yksistään 69 erilaista hirsimökkiä ja -saunaa, joten valittavissa on todella kaikki mitä uutta mökkiä hamuava voi kaivata. Tyypilliseen tapaan kaikki mökit ovat saatavissa valmistoimituksena tai muokattuna asiakkaan omien toiveiden mukaisesti.

Valmistus tapahtuu ensisijaisesti Honkarakenteen päätehtaalla Karstulassa, jota on laajennettu mittavasti vuonna 2014. Toukokuussa 2019 yhtiö tiedotti invenstoivansa 5,2 miljoonaa euroa tuon tehtaan tuotantolinjojen uudistamiseen. Yhteensä uudistusprojektin kokonaiskustannus on ollut/tulee olemaan 7,3 miljoonaa euroa vuosien 2018 – 2020 välillä. Myös logistiikkakeskus on tehtaan yhteydessä.




Honkarakenne -mökin hinta

Honkatalon ilmoittamien laskelmien mukaisesti valmiin hirsitalon hinta (ilman tonttia ja maanrakennustöitä) vaihtelee 2300 – 2600€ / m² välillä ja valmiin hirsimökin hinnan ollessa 1900 – 2400€ / m². Hintatasoon vaikuttaa talomalli, paikkakunta, toimituslaajuus sekä luonnollisesti kuinka paljon varusteita mökkiin halutaan.

Muut Honkarakenne -tuotteet: hirsitalot, puutalot, saunat ja autokatokset

Honkarakenteella on mökkien lisäksi tarjolla myös hiristaloja, puutaloja, saunoja kuin autokatoksiakin. Lähtökohtaisesti voitaisiin sanoa, että Honkarakenne on hirsirakentamisen osalta suomalainen markkinajohtaja, jolta löytyy valikoimastaan lähes kaikki eri hirsirakennukset.




Honkarakenne kokemuksia

Hongan osalta on haastava mennä sanomaan kuinka paljon todella hyvin onnistuneita ja samalla epäonnistuneita asiakastarinoita heiltä löytyy. Mittakaava on kuitenkin suomen suurimpia, joten valtaosa tyytyväisistä asiakkaista harvemmin päätyy kehumaan julkisesti. Samalla taas hintatasoa on parjattu keskusteluyhteyksissä jonkin verran.

”Honka on alueellamme saanut kalliin toimijan maineen. Käytiin tapaamisessa myyjän kanssa vähän sillä asenteella, että noh käydään nyt tuollakin. Puihuimme kuitenkin heti samaa kieltä ja lopulta myyjä teki todella kilpailukykyisen tarjouksen jolla pääsikin kärkikolmikkoon.”
Ansoufii

”Syy, miksi valitsimme kodiksemme Honkarakenteen hirsitalon, oli monia. Halusimme modernin, mutta kodikkaan kodin. Kodin, jossa yhdistyvät skandinaavisen designin yksinkertaisuus ja puhtaat linjat, mutta joka ei olisi liian kylmä tai industriaalinen. Aloimme ottaa selvää eri materiaaleista ja rakennustekniikoista ja tutustuimme sitä kautta Honka Fusion –hirteen ja Hongan moderneihin omakotitalomalleihin. Jo heti alkuvaiheessa Honkarakenne oli aidosti kiinnostunut tarinastamme ja toiveistamme rakentaa terve ja moderni koti. Valinta oli tehty.”
Simoda